*

Totuudenjulistaja

Henkilökohtainen ilmoitus

 

Kansanedustaja Juha Väätäinen, Helsingin vaalipiiristä, ei ole käytettävissä Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaana kevään 2015 vaalaissa.

Hän jatkaa vakaata eduskuntatyöskentelyä, erityisesti valtiovarainvaliokunnan asunto - ja ympäristöjaoston puheenjohtajana vaalikauden loppuun.

Väätäinen ei aio jatkossakaan luopua yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttamisesta, ei edes politiikasta.

Pääkaupunkiseudulla on edessään seuraavien kymmenen vuoden aikana miljardiluokan haasteet liian vähäisten ja kalliiden asuntojen sekä mittavan korjaus - ja täydennysrakentamisen osalta. Sama koskee suuria liikenne - ja väyläinvestointeja koko maassa.

Suurtyöttömyys ja talouslama Helsingin seudulla ulottaa lonkeronsa koko maahan pahoinvointina. Kaikki tämä huolettaa kansanedustaja Väätäistä, niin liikennejaoston kuin työ - ja elinkeinojaoston jäsenenä. Huoleen on syytä myös sosiaali - ja terveyspalvelujen paremmasta hoidosta. Kun Sote seisoo, eläkeläinen ja köyhä kärsii!  Ratkaisut ja niihin vaikuttaminen eivät ole ainoastaan eduskunnan käsissä. Hyvään tulokseen tarvitaan kuntia, yrityksiä, järjestöjä ja kansalaisia - koko Suomea.

Tulevista ratkaisuistaan kansanedustaja Väätäinen pystyy ja tulee kertomaan tarkemmin aikaisintaan maaliskuun alkupuoliskolla.

Eduskunnassa 11. helmikuuta 2015

Juha Väätäinen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

Juha,

olipa yllätys!

Olen kyllä ihmetellyt PS:ltä saamaasi kohtelua. Tosin se näyttää olevan puolueen tavaramerkki.

Kaksi Euroopan-mestaruuttasi 1971 ylittää kuitenkin kaiken politiikan. Niitä kukaan ei pysty nakertamaan.

Kiitos vielä niistä sykähdyttävistä hetkistä OlympiaStadionilla!

Pete Blizzard

Tämä päätös on kaikkien etu.
Huru-ukot ulos istumasta.
Väätäinen ei ole saanut mitään aikaan politiikassa, pelkkää istumista.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Kysymyksiä herättävä kirjoitus. Onko sen tehnyt joku ulkopuolinen? Allekirjoitus on Juha Väätäisen.
Ei ole helppoa tämän poliittisen pelin ymmärtäminen.

Käyttäjän AkseliErkkil kuva
Akseli Erkkilä

Uusia haasteita, ei muuta kuin johonkin pienpuolueeseen ehdolle! Lämmin yhteishenki vallitsee vielä eduskunnan ulkopuolisissa puolueissa.

Käyttäjän Totuudenjulistaja kuva
Juha Väätäinen

Jormalle!

Itse kirjoittu julkinen tiedoite. Kyllä asuntoreformia Suomeen tarvitaan, mutta ketkä sen tekevät ja milloin: kas siinä kysymys! Asuminen maksaa liikaa kaikille Suomessa. Muualla Euroopassa, missä tahansa se on kolmanneksen halvempaa kuin meillä. Kuka tai ketkä tämän ovat kyhänneet; se tiedetään, mutta onko heistä kuplan purkajiksi? Herättääkö tämä kysymyksiä Sinussa Jorma? Olen asian perään huutanut jo 4 vuotta? Ihanko suotta? Keskiluokkakin alistetaan tällä menolla tukien varassa eläväksi! Kuitenkin tuo rahvas on iät ja ajat ollut maan suola, työtä vieroksumaton ja Suomen pystyssä pitävä!
Keväisin terveisin Suomen eduskunnasta. Juha, joskus Julmaksikin kutsuttu. Raaka ainakin itselleen!

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Ministerin ei tarvitse olla kansanedustaja.

Uskon, että puheenjohtaja Timo Soini ( ps.) kutsuu Teidät takaisin aktiivipalvelukseen kulttuuri-ja asuntoministeriksi jo keväällä 2015, mikäli puolueenne pääsee mukaan seuraavaan hallitukseen kohentamaan suomalaisen rahvaan elinoloja.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Kiitos Juha vastauksesta. Olet liikkeella oikeissa asioissa, siitä ei ole epäilystäkään.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Loikka takaisin Keskustaan on minun arvaukseni.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

No miksi iäkkään henkilön pitäisi vielä loikkailla?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kuinka monta eri puoluetta Juha Väätäinen on mielestäsi toistaiseksi edustanut? Eli kommenttisi mukaan ilmeisesti sallisit loikkaukset nuoremmille?

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Seppoooo, tämä oli ikärasismia!!!

Käyttäjän homonatura kuva
Outi Hoikkala

Hassua, että vihreille ei kelpaa mies, jonka asuntopoliittinen kannanotto lienee juuri vihreiden mallin mukainen, vai mikä meni pieleen?
Olisiko keskusta siis sopiva loppusijoituspaikka hänen ajattelulleen?
Vai onko sittenkin vika jossain muussa, ettei nyt vaan haluttaisi niputtaa tietynlaista ajattelua, koska vastakkainasettelun aika ei todellakaan ole ohi, (vaikka toki maaseutu- ja erävihreät ovat jo työntäneet kielensä MTK:n ruuansulatusjärjestelmässä niin pitkälle, että pää ja kieli näkyvät molemmista päistä.)

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Millä perusteilla vihreille ei kelpaa?

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Uskomaton blogikirjoitus. Kansanedustaja Väätäinen kirjoittaa itsestään majesteettipersoonassa. Tulee ihan mieleen:

"Me, Nikolai II, koko Wenäjänmaan Kejsari, Puolan Kuningas, Suomen Suuriruhtinas, ym. ym. ym....."

Ehkä on aikakin jättäytyä eläkkeelle.

Käyttäjän Totuudenjulistaja kuva
Juha Väätäinen

Jouko Heyno`lle!

Tiedote on tiedote: jos viesti ei Teille siitä korkea-arvoinen blogisti irtoa, niin ei sitten irtoa. Asian kerroin niin kuin se on, ei se siitä miksikään muutu Teille sopimattoman persoonamuodon käytöllä! Olen muuten ollut eläkkeellä jo yli 10 vuotta, mutta se ei tarkoita ettenkö saisi tehdä töitä. Tehän olette näköjään sitä mieltä, että eläkeiän saavuttanut henkilö pitää poistaa yhteiskunnasta, varmaankin jätteisiin. Ripaus kunnioitusta varttuneemmalle väestöryhmälle, olkaa niin ystävällinen Herra Jouko Heyno. Minua nimitellessänne tarpeettomaksi, Te loukkaatte 1500000 suomalaista. Itsestäni ei niin ole väliä: tiedän mikä ja kuka olen!

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

On kaksi aivan eri asiaa a) olla eläkkeellä ja b) nauttia eläkettä.

Nautinnollisia eläkepäiviä!

Taisto Merilä

Minulla ei ole mitään kansanedustaja-blogisti Väätäistä vastaan, mutta ihmettelen miksi tällainen ulostulo on nostettu Puheenvuoron karuselliin. Jollain tavalla tämä ilmeisesti liittyy politiikkaan.

Käyttäjän jukkahelttula kuva
Jukka Helttula

Henkilökohtainen ilmoitus, mutta kirjoitettu kolmannessa persoonassa. Peruspersua.

Käyttäjän jussisalminen kuva
Jussi Salminen

Neljä vuotta sitten ed. Väätäisellä ei olisi ollut mitään asiaa eduskuntaan ilman erästä Halla-ahoa, ja koska kyseinen henkilö ei nyt ole ehdolla, luopuminen eduskunnasta olisi todennäköisesti ollut edessä joka tapauksessa. Välttämättömyydestä on siis tehty hyve. Kaikesta huolimatta hyvää jatkoa ed. Väätäiselle.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Ja esiintymiset sekä aikaansaannokset ovat melko haperoita tältä neljän vuoden jaksolta, ainakin eduskunnassa, ehkä paikallispolitiikka on paremminkin ollut pinnalla.
Parempi kuva niihin kuuluisiin historiankirjoihin JulmaJuhasta olisi jäänyt jos olisi antanut politiikan olla kun rohviilissa näkyy noita muitakin merittejä olevan joissa riitely ei niin paljon haittaa.
Opettaja , taidemaalari. Liikuntaneuvos.

Ilpo Sinettä

Näkyypäs olevan ettei täällä kelpaa mikään näille Persu-vihaajille. Kaiken näköistä paskaa heitellään. Hävetkää jo nyt kaiken maailman pellet !

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Tapasin kerran viime keväänä, kun olin jakamassa vihreiden vaalimainoksia, erään miehen, joka oli ollut aiemmin menestyksekäs urheilija ja hän kutsui minut kotiinsa kertoakseen, kuinka hän ensi kerran äänestää perussuomalaisia eurovaaleissa. Hän äänestää Juha Väätäistä. Tämän miehen kertomus Juhasta sai minut uskomaan, että Juha Väätäinen on toimissaan rehellinen mies ja tekee hyvää Suomelle. Luotan mielummin oikeassa elämässä kerrottuihin asioihin kuin internetin höpötyksiin.

Käyttäjän Punakuono kuva
Petteri Olander

Juu,äänestä vaan,saahan tuota äänestää,ketä vain,mutta jos ei ole edes ehdolla,niin läpimenon todennäköisyys on nolla. But,keep on going LOL

Käyttäjän eskoseppanen kuva
Esko Seppänen

Juha, Piippolan Terävä. Vorwärts, nicht vergessen, sanoo saksalainen.

Käyttäjän htoyri kuva
Hannu Töyri

Kyllä Juha sinun työtäsi tarvittaisiin seuraavallakin kaudella ja tämä on tietysti perussuomalaisille hankala paikka. En syytä sinua siitä, että jäit nyt pois, sinulla on siihen ihan varmasti pätevät syyt, mutta mieleeni jää kysynys siitä, että miten paljon tuohon päätökseen vaikuttivat eräiden Helsingin perussuomalaisten asiaton käytös, niin sinua kuin monia muitakin perussuomalaisia kohtaan. Tällainen toiminta on tehnyt Helsingin perussuomalaisissa pahaa jälkeä.

Hannu Töyri 040 - 761 2646
h.toyri@gmail.com

Toimituksen poiminnat