*

Totuudenjulistaja

Elämä ja eväät valintakauhassa

  • Elämä ja eväät valintakauhassa

Olen elänyt hiljaa ja hissukseen kuitenkin seuraillen elämän etenemistä niin siellä Suomessa kuin täällä Espanjassa. Kirjoitan harvakseen, kerran pari neljännesvuodessa. Elämä eduskunnan vuosien jälkeen on ollut vapauttavaa, vaikka siihen on sisältynyt kovahkot syöpäkokemukset, toipuminen ja paluu taidemaalarin toimiin.

Nyt, tänään 5. marraskuuta avataan Arroyo de la Mielissa taidenäyttelyni: Isänmaani kasvot - La cara de mi Patria. Esillä on 30 maalausta vuosilta 2014 - 2015. Kolilta, Kitkalta, Pallastuntureilta ja Ounasjokivarrelta. Minulle niin rakkailta seuduilta! On talvea, kesää ja eritoten Lapin ruskaa. Kaikissa Luojan antamissa väreissä!

Avajaiset ovat tänään klo 18 - 21 ja näyttely kestää 5.11. - 5.12.2015 välisen ajan arkisin 10 - 18. Näyttelyn työt olivat alunperin tarkoitetut ensi kesän 75 - vuotisjuhliini, mutta tein toisen päätöksen nähtyäni Aurinkorannikon uuden srk-kodin rakentamisen seisovan rahanpuutteen vuoksi. Tarve on 150000 - 200000 euroa. Multa sitä ei löydy, mutta lahjoitan näyttelytuotosta 20 prosenttia tähän tärkeään projektiin. Lisäksi lahjoitan taulun arvontaan. Kymppi per arpa! Yhteinen tarve ja etu edelle kaiken!

Suomessa hallituksen sisällä tuntuu olevan kähinää niin kokoomuksen ja keskustan kuin keskustan ja perussuomalaisten välillä. Puhumattakaan Persujen keskinäisestä kuhinasta. Rähjäävät niin ISO TIMO kuin Nuoret Leijonat saaliinjaossa vai sanoisiko haaskanjaossa! Voi noita poikasia poloisia kaikki pj:t ja puoluehallituksen jäsenet mukaan lukien. Kaikki tuntuvat olevan maailman napoja, vaikka ovat suuressa mittakaavassa kuin yksinäinen norppa ristiallokossa Atlannin ulapoilla. Tapelkaa, me muut näytämme valoa.

Vaalit ovat edessä täällä Espanjassa; valta vaihtuu ja nykyministerit unhoon haihtuu! Niin tulee tapahtumaan myös Suomessa jo vuonna 2017 tai hyvällä onnella ( ei hallituksen aikaansaannoksilla ) vasta 2019.

Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun niin Ässät SSS kuin me, jotka heidän päätöksistään kärsimme tai jäämme omillemme! Hasta luego mis amigos finlandeses!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat