Totuudenjulistaja

Kaikki blogit puheenaiheesta Eduskuntavaalit

Hessenistä hyviä uutisia!

Päätoimittaja Pasi Koivumaa kertoo kolumnissaan vaaliasetelmista Pohjois-Karjalassa. "Pullat ovat hyvin uunissa".

Sillä viitataan siihen, että ehdokaspaikkojen supistuessa vaalipiirissä nyt laskennallisesti kuuteen, täältä on juuri se määrä istuvia kansanedustajia asettumassa ehdolle. Siis laskennallisesti.

Tere Sammallahti ehdolla eduskuntavaaleissa 2019

Nyt mennään! Uusimaa sai juuri uuden eduskuntavaaliehdokkaan, meitsin!

Kevät tulee olemaan erittäin kiireinen, eikä tällaisesta urakasta selviä kukaan yksin, ei edes kaikkien alojen erikoisasiantuntija. Joten jos mielenkiintosi heräsi ja haluat auttaa, oli se sitten some-päivitysten jakoa, graafista suunnittelua, rahallista tukea tai mitä tahansa mieleesi juolahtaa, kaikkien vapaudenjanoisten apua tarvitaan! Heitä mulle meiliä ja kerro mitä voisit tehdä: terestroika2019@gmail.com.

Tehdään ajoissa, eikä vasta pakon edessä

En ryhdy luettelemaan kaikkia niitä työllisyystoimia, joita hallitus on tehnyt ja tekemässä tai edesauttanut, mutta listaan tähän joitain keskeisimpiä. Jokainen päätelköön tykönään onko tuo alla oleva toimenpiteiden lista pelkästään ihmisten kiusaamiseksi tarkoitettu? 
Vai olisiko sillä jokin muu ideologia tässä takana? Kyllä, nimenomaan- työllisyyden parantaminen. 

Eduskuntavaalit ovat Natovaalit

 

Kansalaiset ovat mielipidetiedusteluissa ilmaisseet selkeän kantansa Natoon.  Valtaosa ei kannata liittymistä juuri nyt, sitä ei tiedetä, onko mielipide ehdoton ei.  Mielipidetiedustelu ei voi korvata kansanäänestystä.  Useat julkisuuden henkilöt, presidenttiä myöten, haluaisivat neuvoa antavan kansanäänestyksen. 

Eduskuntavaalien lähtölaukka.

Olin viikonloppuna Tikkurilassa vaalityötä tekemässä ja nyt tuntuu että unelmani toteutuu. Paljon hyviä keskusteluja, harmittamaan jäi että en voinut Youtubeen streemata. Minulle oli taannoisesta isänmaallisen naishenkilön oikeudenkäynnin kuvaamisesta esto langetettu. Näistä estoista ja banneista on moni kansallismielinen joutunut kärsimään ja näyttää siltä että vain tietylle ryhmälle niitä on alkanut paukkumaan.Ei liene sattumaa että kyseessä on monesti Persun, Reformin tai jonkun muun isänmaallisen yhteisön kannattaja. Syy ja yhteys lienee selviö, nimittäin vaalit.

Hallituksen vaalivalheet.

Olen pitkään epäillyt Hallituksen kaunistelevan puheitaan näin vaalivuoden alla talouden ja työllisyyden kohenemisesta ja muusta positiivisesta, mitä esille tuodaan. Työttömyys on laskussa, talous kohenee, ulkomaankauppa vetää jne. Puppupuhetta ja vaaliprobagandaa vain. Työllisyystilanne on saatu paperilla näyttämään hyvältä, tosin tilastokikkailulla ja todellisuudessa nämä on niitä orjatyöpaikkoja, joilla tilastot kaunistuu. Uutta velkaa joudutaan ottamaan, edelleen tulee irtisanomis ja lomautusuutisia, tänään viimeksi OP-Konsernin 6000 henkilöä koskeva Yt-neuvottelujen aloitus.

Suomen eduskuntavaalijärjestelmä ei suosi alle 10% puolueita

Edellisten 19 eduskuntavaalin (1948-2015) tuloksia ja paikkajakoja vertailin. Manner-Suomen 199 paikkaa jakautuivat melko tasaisesti äänestysprosentin mukaan isommille puolueille, mutta pienpuolueissa paikat jäivät kannatusta vähäisemmälle tasolle. Tähän toki vaikuttaa onko joku puolue paikallisesti suosittu vai jakaantuuko äänipotti ympäri Suomea. Joka tapauksessa yhden kansanedustajan saadakseen vaalitulosten perusteella tarvitsisi keskimäärin 1,76% kannatuksen valtakunnan tasolla, vaikka eduskuntapaikoista tämä onkin 0,5%.

 

Ääniä, ei prosentteja

Ehdokas, nukkuvatko äänestäjäsi?

Katso vaalipiirisi tulokset eduskuntavaaleista 2015.

 

Olisiko puolueenne kannatukselle jotain tehtävissä?

 

Onko tarpeeksi itseluottamusta näyttää edellisen vaalikauden äänestystulokset äänestäjälle? Valitseeko äänestäjä sinut?

 

Onko medialla itseluottamusta muuttaa näkökulmaa kannatusmittauksien esittämiseen äänestysaktiivisuuden lisäämiseksi?

 

Antti Rinne ja kilvoittelu piäministerin jakkarasta

Semmosta miettinyt kun kävelee Helsingin Aleksanterin kadul , Kampin , Forumin jne ostos paratiiseissa . Niin miettii kuka ne liikkeet ja kaupat omistaa . Mihin ja minne taskuihin prosentuaalisesti tuloutetaan voitot mitä niistä tulee ? Minun ymmärtääkseni omistajuudet on muualla kuin Suomessa pääasiassa . Voi miettiä miksei Suomalaisten itse ole mahdollista omistaa niitä ..Sit tuotteet mitä liikeitten hyllyil notkuu . Onko työehtosopimuksen mukaista palkkaa joka tuotteen valmistuksessa maksettu ?. Entä ylityökorvaukset , työolot , onko kenties lapsityövoimaa käytetty jne.

Juha Sipilä aikoo eheyttää oman työnsä jälkiä

Pääministeri Juha Sipilä ilmoittautui keskustan ehdokkaaksi Oulun vaalipiirissä teemalla ”eheämmän yhteiskunnan rakentaminen”. Ensiksikin täytyy - tokikin vain kohtuullisessa määrin - toivottaa Juhalle onnea ja kiittää siitä, että hän lähtee mittauttamaan kannatustaan ilmeisemmin ensin keskustan Pohjois-Pohjanmaan jäsenvaalissa ja mahdollisesti siitä läpi päästyään eduskuntavaaleissa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä