Totuudenjulistaja

Kaikki blogit puheenaiheesta Oulu

Strategiset kyläkoulut

Tämä kirjoitukseni julkaistiin 6.3. kolumnina Forum24-lehdessä.

Oulun uusi strategia "Kaupunkistrategia Oulu 2026" hyväksyttiin 26.2. kaupunginvaltuustossa. Strategian visiota "Valovoimainen Oulu" kuvataan muun muassa seuraavasti "Oulun kehittyvä kaupunkikeskusta on pohjoisen merkittävin kohtaamis- ja kauppapaikka. Vahvuuksiamme ovat monimuotoinen luonto sekä elävät alueet ja kylät."

Lisäksi korostetaan, että "Oulussa on korkeatasoinen koulutustarjonta ja nuori väestö."

Oulussa on päätöksenteko sekaisin!

Koko sivistys- ja kulttuuripuolen palveluverkkosuunnitelman laadinnan lähtökohta on muuttaa vuoden 2016 kouluverkkopäätös nimeltään Oulun koulut 2020-luvulla, joka jäi hävinneitä kismittämään. Eli ainakin Oulunsalon ja Kiimingin lukiot pitäisi lopettaa, ja Salonpään koulu myös - tai vähintäänkin Salonpään koulun toimintaa pitää supistaa eli luokka-asteita vähentää. Kaikki muut muutokset on tuotu lisäksi pöytään, jotta nuo edellä kuvatut saadaan vihdoin maaliin. Melko röyhkeää on siis poliittinen peli nyt!

Onko Oulussa nostettu kustannuslukemia lakkautusuhan alla oleviin kouluihin?

Olipas valaiseva käynti lakkautusuhan alla olevassa Ylikylän koululla. Mukana päättäjiä ja virkamiehiä kutsuttuna. On tämä yhtä kusetusta koko kouluverkon leikkausasia!! Nämä asiat jäi päällimäisenä mieleen:

 

Palveluverkossa on jo nyt reikiä

Palveluverkossa huomioni kiinnittyy suurin kirjaimin esitettyihin kustannuksiin nykymallissa ja suuriin säästöihin esitetyissä malleissa. Vaikka kuinka yritän materiaalia lukea, niin en saa selville, mistä nykyratkaisun kasvavat kulut syntyy ja varsinkaan sitä, mikä EI synny vaihtoehtoisissa malleissa. Tilaratkaisuilla yritetään luoda säästöjä vaikka sanotaan niiden olevan vain 20% kuluista. Eikä varmastikaan ole niin, että 20% kuluista näillä uusilla malleilla säästetään.

Kyläpoliitikon puheenvuoro

Meneillään oleva palveluverkkoselvitys on taas saanut reuna-alueiden asukkaat varpailleen.

Epävarmuus lähipalveluiden kohtalosta on saanut jo oulunsalolaiset haikailemaan eroa Oulusta ja liittymistä joko Hailuotoon tai Kempeleeseen. Mallia haluttaisiin ottaa Jakkukylästä, joka erosi Oulusta ja liittyi tämän vuoden alusta Iihin.

Oulussa tarvitaan taas lakimiehiä

Virkamiehet ovat esitelleet lukioiden keskittämisesityksensä.

Siinä reuna-alueiden lukioista Kiimingin ja Oulunsalon lukiot lakkaisivat.

Nyt on alkanut tulkintakausi, johon päädytään aina äärimmäisessä hädässä. Lakimiehiä tarvitaan.

Mitäkö tarkoitan?

No, hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus voi päättää palveluverkkosuunnitelmasta kaupunginvaltuuston linjausten mukaisesti (linkki).

Oulun kaupunki oikeasti edistämään matkailua

Jätin 11.12. Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

Vastuullisuus päätöksenteossa

Tämä kirjoitukseni julkaistiin 16.11. kolumnina Forum24-lehdessä.

9.10. julkistettiin esitys Oulun kaupungin talousarvioksi 2018 ja -suunnitelmaksi 2019-20. Yllätyin lukiessani tilakeskuksen investointiosiosta otsikon "Oulunsalon kouluratkaisu". Missä eriteltynä Salonpään koulun uudisrakennus ja Niemenrannan koulun laajennus?! Muilta osin kouluinvestoinnit vaikuttivat olevan kunnossa eli vuoden 2016 kesäkuisen valtuuston kouluverkkopäätöksen mukaisesti.

Jumalanpalveluksia sunnuntaisin klo 17 Oulunsaloonkin

Tämä mielipidekirjoitukseni julkaistiin käsiteltynä Rauhantervehdyksessä numero 32.

Yhteiskunta on muuttunut huomattavasti viime vuosikymmeninä. Kaikkinainen yhteydenpito on saanut uusia muotoja. Kasvokkain ja puhelinyhteys on saanut seurakseen niin sähköpostin kuin sosiaalisen mediankin.

Seurakuntakin on hyvin löytänyt tiensä sosiaalisen median verkkoihin. Tästä huolimatta ihmiset kaipaavat perinteistä kasvokkain tapahtuvaa yhteisöllisyyttä.

Oulusta UNICEFin Lapsiystävällinen kunta?!

Oulu hakee UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta. Tähän tavoitteeseen päästäkseen Oulun kaupungissa on otettu vuoden 2016 alusta käyttöön UNICEFin lapsiystävällinen kunta -toimintamalli, jossa Oulu sitoutuu kaksi vuotta kestävään kehittämistyöhön lasten parhaaksi. Tämä malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen.

Lapsiystävällisessä kunnassa tulisi päätöksenteossa ottaa huomioon lasten etu ja mielipiteet. Tähän työkaluna käytetään mm. lapsivaikutusten arviointia.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä